Sorkkavälin ajotulehdus eli interdigitaalinen nekrobasilloosi

Etiologia ja esiintyminen
Synonyymejä sorkkavälin ajotulehdukselle ovat pododermatiitti, interdigitaalinen flegmoni, sekä panaritium (engl. foul in the foot, ruots. klövspaltflegmon). Sairauden entinen englanninkielinen nimitys “foot rot” eli sorkkamätä on epätarkka ja väärä nimitys.

Tauti aiheuttaa ontumaa, joka johtuu subkutaanisen kudoksen tulehduksesta varsinkin sorkkavälissä, mutta myös muualla ruununrajassa ja sorkan kannalla. Usein havaitaan syvä haava näissä kohdissa. Sairaus johtuu traumasta tai olosuhdealtistuksesta, jonka jälkeen alue infektoituu. Märkä ja kostea, ammoniakkipitoinen ympäristö aiheuttaa ensin sorkkavälin ihotulehduksen ja bakteeri menee ihon läpi syvempiin kudoksiin aiheuttaen vakavan ontumisen. Aiheuttajabakteereina ovat synergistisesti vaikuttavat anaerobiset, gram-negatiiviset bakteerit F. necrophorum ja Bacteroides melaninogenicus.

Aluksi tila on pehmytosakudoksen tulehdus ja turvotus, sitten laajeneva nekroosi ja pitkittäiset haavaumat. Leesio paranee fibroosin kautta, ja voi muodos-taa interdigitaalisen granulooman. Aiheuttajabakteerit ovat opportunisteja, joita on ruuansulatuskanavassa ja ympäristössä runsaasti. Sorkkavälin ajotulehdus ilmenee usein epidemiana, jolloin useampi karjan eläimistä sairastuu.

Sairaus on monissa maissa yleinen, jossain ehkä yleisin ontuman aiheuttaja. Tavallinen se on likaisissa pihatoissa ja märissä tarhoissa.

Lehmien kuljetus epätasaisilla ja huonoilla alustoilla (lypsylle ym) altistaa taudille. Prevalenssi on korkein märkänä aikana. Kunnon immuniteettia ei kehity.

Oireena on yhden tai useamman raajan ontuminen ja useimmiten takajaloissa. Vakavassa tapauksessa vuohinen on taivutettuna ja paino vain varpaalla; sorkkaväli on turvonnut, haisee pahalle, sorkkapuoliskot joutuvat erilleen, sorkkaraja turpoaa ja turvotus voi levitä jalkaan. Lisäksi voi olla kolmijalkaisuutta, ylösnousuhaluttomuutta, kuumetta, anoreksiaa, maidontuotannon ja yleiskunnon laskua.

Diagnostiikka, hoito ja ehkäisy
Diagnoosi tehdään kliinisten oireiden perusteella, ja differentiaalidiagnoosit ovat interdigitaalinen papillomatoosi tai dermatiitti, vierasesineet (kivet), interdigitaalinen fibrooma (syylämäinen muodostuma sorkkavälissä), sekä muut ontuman aiheuttajat kuten valkoviivan repeämä. Varmin tae diagnoosiin on sorkan nostaminen ylös.

Tauti vaatii nopeaa hoitamista ja se on tarttuva, joten sairaat eläimet pitää eristää. Hoitona tarvittaessa systeeminen mikrobilääkehoito 5 päivän ajan (G-penisilliini, oksitetrasykliini, trimetopriimisulfa). Muissa maissa yleishoitoon on käytetty kolmannen polven kefalosporiinia (keftiofuri), jolla ei ole näissä maissa maidolle lainkaan varoaikaa; hoito on näin ollen taloudellisempaa kuin varoajallisilla valmisteilla. Näiden mikrobilääkkeiden laajamittainen käyttö tuotantoeläimille ei kuitenkaan ole suomalaisten antibiottihoitosuositusten mukaista.

Altistavaan sorkkavälin tulehdukseen käytetään paikallishoitoa laimeana antiseptisena huuhteluna esim. kuparisulfaattia (5 %). Kylpyjä ei saa käyttää, jos iho on rikki. Kuparisulfaatin käyttö on ympäristön kannalta ongelmallista eikä suositeltava hoitomuoto.

Ehkäisyssä keskitytään traumojen estämiseen (esim. kivikkolaitumien välttäminen, aitaus tai kivien raivaus) sekä parsi- ja navettahygieniaan.

NAUTOJEN SAIRAUDET 2005 Raajasairaudet 15 (22) Satu Pyörälä, Tiina Tiihonen

Kirjallisuutta

Blowey, R. Nutritional and management factors associated with cattle lameness. Suomen eläinlääkäriliiton luentokokoelma 1997. Kirjapaino Kaleva, Oulu, 1997. s. 186-188.

Heinola, T. & Karhula, H. Kasvavien lypsykarjasonnien osteokondroosi – tapausselostus. Suom. Eläinlääkäril. 108, 2002, s. 268-272.

Mulling, C. Tuotantoeläinlääkäripäivät 2003. Kuopio 7.2.2003. Luentomoniste, s. 17-27, 45-63.

Smith, B.P. (toim.). Large animal internal medicine. 3. painos. Mosby Inc., Missouri, 2002. 1735 s